2015

Oy Brandt Ab hakee myyntikoordinaattoria

Myyntikoordinaattori - rekry 2021

Oy Brandt Ab on osa vuonna 1905 perustettua Otto Brandt -konsernia. Olemme maahantuontiin ja vientiin erikoistunut tekninen tukkuliike, perheyritys viidennessä sukupolvessa. Toimimme monipuolisesti vapaa-ajan ajoneuvojen ja pienkoneiden markkinassa. Liityttyäsi joukkoomme, pääset työskentelemään maailman suurimpien ajoneuvobrändien parissa, sekä kokemaan moottoripyörien, veneiden, mopojen, mönkijöiden, mopoautojen ja pienkoneiden vauhdikkaan maailman. Päämarkkinamme ovat Pohjoismaissa, Baltiassa ja Keski-Euroopassa, mutta meillä on asiakkaita ympäri maailmaa. Työyhteisömme on noin kolmenkymmenen hengen velmu sakki toisiaan auttavia kokeneita ammattilaisia. Pääkonttorimme sijaitsee hyvien yhteyksien varrella Vantaan Tuupakassa. Mutta jos kaipaat lisää työmatkaliikuntaa, meillä on toimisto myös Tukholmassa.

Myyntikoordinaattori, koetko, että sinun on aika siirtyä eteenpäin? Liity meidän joukkoomme! Ajoneuvoteknologia sähköistyy paraikaa, ja meidän liiketoimintamme kasvaa muutosten myötä. Haemme nyt kahden kokeneen myyntikoordinaattorin rinnalle kolmatta osaajaa. Strategiamme tärkein asia on asiakastyytyväisyys, ja se varmistetaan hyvällä arjen palvelulla. Sinä koordinaattori­kollegojesi kera oletkin arkemme johtaja, halliten saapuvan ja lähtevän tavaran prosessit, tuotehallintajärjestelmän syöverit ja täsmällisen laskuttamisen. Seuraavat tehtävät kuuluvat päivittäiseen työhösi:

  • Tuotteiden perustaminen tuotehallinta­järjestelmään
  • Tuotteiden vastaanottoon liittyvä dokumentaatio, ja yhteistyö huolintayhtiön kanssa
  • Osto- ja huolintalaskujen käsittely
  • Rekisteröitävien tuotteiden ennakkoilmoitus
  • Myyntitilausten teko järjestelmään
  • Laskutus ja rekisterikilpipostitukset
  • Ajoneuvoverotus
  • Yhteydenpito päämiehiin ostolaskujen, kuljetusten ja toimitusten osalta
  • Tuotteiden kuljetustilaukset
  • Tuotteiden tekniset tiedot ERP-­järjestelmään
  • Raportointi toimijoille ja viranomaisille

On siinä työtä kerrakseen, mutta voi sentään, saahan siitä myös palkkaa. Lisäksi saat modernit työkalut ja kaksi kokenutta myyntikoordinaattoria takaamaan hyvän perehdytyksen ja riittävät resurssit myös loma-aikoina.

Sinulta toivoisimme aiempaa kokemusta vastaavista töistä. Kokemus konekaupasta katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Myös hyvä englannin- ja ruotsinkielentaito katsotaan eduksi, samoin tehtävään soveltuva koulutus. Järjestelmäosaaminen on ehdoton edellytys, me käytämme DL Softwarea. Luonteeltasi toivoisimme sinun olevan tarkka, vastuuntuntoinen, ahkera ja järjestelmällinen. Vaikka erityisalaasi on prosessit ja järjestelmät, tulet toimimaan myynti-­ihmisten keskellä, joten ripaus sosiaa­lisia taitoja on hyvä olla selkärepussasi. 

Kiinnostuitko? Laita rohkeasti hakemus sisään. Haku on auki 2.7.2021 asti, mutta alamme haastatella kandidaatteja heti, kun hakemuksia ilmaantuu.

Hakemukset ja CV: 
Antti Rapo
antti.rapo(a)brandt.fi

Lue alkuperäinen artikkeli osoitteesta


Takaisin listaukseen

Sulje
Sulje