Medialle 2019

Arttu Stenberg tähtää ammattilaiseksi - Hondalla!

21-vuotias Arttu Stenberg on yksi maailman parhaista supermoto stunt -kuljettajista, jonka taidokkaat moottoripyörätemppuvideot keräävät satojatuhansia näyttökertoja joka viikko sosiaalisessa mediassa. Hänellä on Instagramissa yli 217 000 seuraajaa ja suosituinta ajovideota on katsottu Facebookissa yli 19 miljoonaa kertaa. Päivätyönään riihimäkeläisnuorukainen ajaa edelleen rekkaa, mutta illat ja viikonloput hän viettää moottoripyörän päällä. Viime toukokuussa Stenberg pääsi esiintymään LeMansin MotoGP:ssä yli 100 000 katsojalle. Nyt moottoripyörämerkki Hondan maahantuoja Oy Brandt Ab ja suomalainen Yoko-ajovarustemerkki lähtevät tukemaan häntä matkalla kohti ammattilaisuutta.

- Parasta stunt-moottoripyöräilyssä on uusien temppujen kehitteleminen, itsensä haastaminen ja tietysti yleisölle esiintyminen. Aivan kuten missä tahansa muussakin lajissa, harjoitus tekee mestarin ja Yokon sekä Hondan tuen ansiosta pystyn keskittymään entistä paremmin lajiharjoitteluun. Toivottavasti pääsisin pian tilanteeseen, että pystyisin luopumaan päivätyöstäni ja voisin täysin keskittyä ajamiseen. Laji kehittyy koko ajan ja luonnollisesti haluan olla yksi sen pioneereista, kertoo Stenberg.

Sopimuksen myötä Arttu nähdään Honda CRF450L katuendurosta muokatun supermoton lisäksi temppuilemassa mm. uudella Honda Monkeyllä.
- Artun lahjakkuus, määrätietoisuus ja hyvä asenne teki vaikutuksen meihin ja haluammekin auttaa häntä pääsemään eteenpäin urallaan. Kalustoasioiden lisäksi meillä on myös hyvät yhteydet Honda Europen suuntaan ja toivottavasti sitä kautta voimme rakentaa Artulle ammattilaisuraa maailmalla. Ajamisen hauskuus välittyy Artun videoista ja toivottavasti hänen esimerkkinsä innostaa sekä nuoria että varttuneempiakin tutustumaan moottoripyöräilyyn niin täällä kotimaassa kuin ulkomaillakin, pohtii Honda moottoripyörien myyntipäällikkö Patrick Manner Oy Brandt Ab:lta.

Kotimaisella moottoripyörä- ja urheiluvarustemerkki Yokolla uskotaan Stenbergin mahdollisuuksiin menestyä kansainvälisesti.
- Artun taitotaso on maailman huippua ja kyky kehittää uusia temppuja on yksi hänen parhaita vahvuuksiaan. Kyky hämmästyttää katsojansa kerta toisensa jälkeen on se, mikä tekee Artusta niin mielenkiintoisen. Markkinoinnillisten seikkojen lisäksi Stenbergillä on tärkeä rooli tuotekehityksessämme. Artun temput ovat todella teknisiä ja lähellä akrobatiaa, joten ajovarusteiden tulee olla mukavat ja joustavat. Toisaalta stunt-moottoripyöräilyssä sattuu ja tapahtuu, joten varusteiden suojaavuus on niin ikään keskeisessä asemassa. Arttu viettää paljon aikaa pyörän päällä, joten saamme häneltä myös hyvää testitietoa varusteiden kestävyydestä, kertoo Yoko Sportsin toimitusjohtaja Jani Gustafsson.

Artun Instagram löytyy osoitteesta www.instagram.com/arttustenberg

Teksti: Manninen Bros tiedotus
Kuvat ja video: Kusti Manninen


Kuvagalleria

Lue alkuperäinen artikkeli osoitteesta www.hondabikes.fi


Takaisin listaukseen

Sulje
Sulje