Medialle

Niki Tuuli - Moto2 - Barcelona

Niki Tuuli - 17062018

Moikka kaikille,

Tänä viikonloppuna jatkettiin Moto2-kautta Barcelonan radalla. Meikäläisen osalta mentiin kolmatta Moto2-kisaviikonloppua ja Mugellon jälkeen saimme alle yhden testipäivän. Pyörä alkaa siis tulla tutummaksi ja tutummaksi, radan osalta mentiin kuitenkin tänäkin viikonloppuna uutta opettelemaan. Alla yhteenvetoa viikonlopun etenemisestä.

Ekassa treenissä päästiin alusta asti hyvään tuntumaan ja suht nopeasti pääsin radan kanssa sinuiksi. Paras ensimmäinen treeni tähän mennessä ja sen pohjalta oli hyvä lähteä liikkeelle! Tokassa treenissä säädettiin pyörää vähän enemmän ja päästiin paremmin jyvälle mihin suuntaan pitää mennä. Sain parannettua aikaa, mutta aivan tyytyväinen en lopputulemaan ollut. Lauantailta lähdettiin hakemaan ajamiseen lisää tasaisuutta ja sitä kautta lisäpotkua tuloksissa nousemiseen. Perjantaina kärkeen eroa jäi sekunti ja sillä lohkesi sijoitus 21, joten sen puoleen avauspäivä oli ok.

Lauantai oli meille tahmea päivä. Kolmannessa treenissä mentiin naamalleen ja osa ajoajasta meni hukkaan. Tiimi teki todella hyvää työtä ja pääsin kyllä takasin radalle. Sain kaatumisen jälkeen parannettua kierrosaikaa ja ajaminen tuntui hyvältä. Aika-ajossa rupesi meno mättämään eikä sessio mennyt ollenkaan sinnepäin mitä suunnittelin. Oma ajaminen tuntui todella vaikealta ja luottoa ei ollut. Eihän meno tietenkään koko ajan voi olla nousujohteista ja niitä takapakkejakin mahtuu matkaan. Lähtöruudukossa sija 29. Kisaan lähdettiin tiukasti taistelutahtoa puhkuen! ✊

Kisapäivä ei mennyt toivotun mukaisesti. Warm-upissa sain hyvin ajamisesta kiinni ja löysimme vihjeitä siitä mistä viikonlopun kaatumiset olivat johtuneet. Samalla kun vauhti on noussut niin myös keulan pohjaaminen on lisääntynyt ja se taas on vaikuttanut kaatumisiin.

Sain kisassa hyvän lähdön ja otin ensimmäiset mutkat rauhallisesti. Kolmosmutkassa sain tehtyä ohituksia ja nelosmutkan jarruun mentiin todella monta kuskia rinnakkain. Meikäläinen oli sisimpänä ja valitettavasti tila loppui kesken sillä seurauksella, että osuin toisen kuskin perään ja kisa päättyi siihen. Todella harmi homma, jokainen kierros ja metri on tässä kohtaa tietenkin äärimmäisen tärkeä oppimisen kannalta.

Kokonaisuutena viikonloppuun mahtui kuitenkin hyviäkin juttuja. Parhaillaan oltiin sekunnin päässä kärjestä ja eroa saatiin siis tänäkin viikonloppuna kurottua. Tästä jatketaan Asseniin taas montaa kokemusta rikkaampana.

Kiitos tiimille, tukijoille ja muille vauhdissa mukana oleville. Palaillaan asiaan Assenin kisan merkeissä.

Kilpailun tulokset: motogp.com

Niki #66

Lue alkuperäinen artikkeli osoitteesta www.hondabikes.fi


Takaisin listaukseen

Sulje
Sulje