Medialle 2012

Honda Power -tuotteita valmistettu 100 miljoonaa

Maailman suurin moottorivalmistaja Honda saavutti merkittävän rajapyykin, kun sen valikoimaan kuuluvien Power-tuotteiden valmistusmäärä ylitti 100 miljoonaa kappaletta.
”On tapahduttava muutos. Täytyy olla olemassa keino, jolla helpotetaan ihmisten työtaakkaa mekanisoimalla työtapoja”. Näin totesi aikoinaan Soichiro Honda ja alkoi toteuttaa unelmaansa käynnistämällä kehitystyön, jonka tuloksena hän toi vuonna 1953 markkinoille maatalouskoneen ”tuottamaan uuden teknologian suomaa iloa maatiloilla ja kalastajakylissä työskenteleville ihmisille”. Siitä lähtien Honda on keskittynyt valmistamaan uudentyyppisiä, motorisoituja laitteita, jotka helpottavat ihmisten jokapäiväistä elämää. Tällä jatkuvalla tuotekehitystyöllä Honda on luonut mm. polttoainetaloudellisia jyrsimiä, ruohonleikkureita, perämoottoreita, generaattoreita, lumilinkoja ja muita laitteita, joille kaikille yhteisiä piirteitä ovat ihmis- ja ympäristöystävällisyys sekä varmatoimisuus.
 
Tänä päivänä näitä Honda Power -tuotteita on valmistettu jo 100 miljoonaa kappaletta, ja ne näyttelevät merkittävää roolia ihmisten elämässä kaikkialla maailmassa. Honda kehittää jatkuvasti osaamistaan ja tuotteidensa haasteellista ympäristöteknologiaa tiedostaen samalla ihmisten tarpeen mm. energiansäästöön. Honda on aina tunnettu myös uusista aluevaltauksistaan, sen tavoitteissa on valmistaa tulevaisuudessa esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmiä ja pieniä, omakotiasujille suunniteltuja lämpövoimaloita.
 
Merkittävän 100 miljoonan kappaleen merkkipaalun savutettuaan Honda jatkaa toimintaansa edelleen suunnannäyttäjänä tavoitteenaan luoda uusia arvoja kuluttajille. Kehittämällä ihmisen ja luonnon välistä harmoniaa edistävää teknologiaa Honda tarjoaa tehokkaita ratkaisuja, jotka helpottavat ihmisiä saamaan työnsä tehdyksi kaikilla elämän alueilla ja tuovat tyytyväisen hymyn yhä useammille kasvoille.

Lue alkuperäinen artikkeli osoitteesta www.hondapower.fi


Takaisin listaukseen

Sulje
Sulje